MAN - Vaihtoautot

Vuosi 2018 oli Matkahuollon pakettiliikenteessä ennätysmäisen vilkas. Matkahuolto kuljetti menneen vuoden aikana kaikkiaan noin 15 miljoonaa pakettia. Edellinen ennätys meni rikki vuonna 2017 ja ylittyneet tulosodotukset kertovat pakettitoimitusten jatkuvasta kasvusta. Tähän vaikuttaa kaupan alalla entisestään vahvistuva verkko- ja vertaiskauppamyynnin asema ja logistiikkateknologiakehitys.

Vuonna 2017 pakettikuljetuksissa nähtiin ennätyksellistä kasvua ja se jatkui edelleen vuonna 2018. Matkahuollon kuljettamien pakettien kokonaismäärä kasvoi viime vuonna noin 20 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Kasvutrendi on ollut havaittavissa nyt jo lähes vuosikymmenen ajan. Tähän on vaikuttanut paitsi jatkuvasti kiihtynyt verkkokauppamyynti, myös vertaiskaupan suosion kehittyminen. Kätevimmin käytetty tavara liikkuu suomalaisten välillä pakettien välityksellä ja Matkahuolto tarjoaa nopeat ja edulliset vaihtoehdot kuluttajalähetyksiin.

Matkahuollon koko Suomen kattavassa palveluverkostossa on noin 1 400 pakettipalveluita tarjoavaa palvelupistettä ja määrä kasvaa voimakkaasti myös tänä vuonna. Näihin kuuluvat myös pakettiautomaatit, jotka Matkahuolto otti käyttöön kuluneena vuonna. Suomessa toimivista neljästä automaattipalvelusta Matkahuolto on logistiikkakumppanina mukana kahdessa, Lehtipisteen ja Smartmilen pakettiautomaateissa. Kuluttajista yhä useampi haluaa asioida automaatilla. Matkahuollon vuonna 2018 teettämän asiakaskyselytutkimuksen mukaan suomalaisista 39 % valitsee toimitustavaksi mieluiten pakettiautomaattiin.

Tämän vuoden aikana pakettimäärien odotetaan kasvavan samaa vauhtia kuin kuluneena vuonna, sillä kuluttajat ja myös yritykset ovat siirtyneet voimakkaasti verkkokauppoihin. Lisäksi kuluttajien käymä vertaiskauppa kasvaa ja kaupan alan sesongit, kuten Black Friday ja joulu ovat pakettitoimitusten kannalta erityisen kiireisiä.

Verkkokaupan suosion ja sitä seuranneen pakettiliikenteen kasvun myötä logistiikka-alalle kohdistuu entistä enemmän nopeuden ja tehokkuuden vaatimuksia. Tämä luo mahdollisuuden myös uusien innovaatioiden kehittämiselle. Myöhemmin tänä keväänä Matkahuolto pilotoi täysin uutta teknologiaa ja keskittyy logistiikkakentän nopeuden ja tehokkuuden kehittämiseen, ympäristönäkökulmiin ja kuluttajatrendeihin kytkeytyviin kysymyksiin.