MAN - Vaihtoautot

Vuonna 2018 Suomessa tehtiin uusi ennätys autojen romutuspoistojen määrässä. Autoja kierrätettiin yhteensä 88 362, joka tarkoittaa 22 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. ”Kierrätysmäärän kasvu on pitkäjänteisen viestintä- ja valistustyön tulosta, mutta viime vuoden huima kasvu on pääasiassa romutuspalkkion ja alalla tapahtuneen digiloikan ansiota”, kertoo Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Arto Silvennoinen.

Siirtyminen sähköiseen romutuspoistoon on helpottanut kierrätysalan toimintaa, jolloin virallisen kierrätysjärjestelmän piiriin saadaan yhä suurempi osa romutusikäisistä ja -kuntoisista autoista. Silvennoisen mukaan viime vuonna hyvin onnistunut romutuspalkkiokampanja lisäsi kierrätykseen palautuneiden autojen määrää yli 6 000 autolla.

Romutuspoistojen määrä on ollut kasvussa viime vuosina. Vuonna 2017 romutuspoistoja tehtiin 72 710, ja vuonna 2016 jäätiin 59 427 auton kokonaismäärään.

Keskimääräinen romutusikä on kasvanut 2010-luvulla yli 20 vuoteen. Romutuspalkkiokampanja käänsi romutusiän viime vuonna hienoiseen laskuun. Keskimäärin autot palautuivat kierrätykseen 20,6-vuotiaina, kun vuonna 2017 keski-ikä oli 20,7 vuotta. Suomessa romutusikä on huomattavasti korkeampi kuin Euroopassa, sillä EU-maissa autot palautuvat kierrätykseen keskimäärin 15-vuotiaina.