MAN - Vaihtoautot

Kotimaan kaukoliikenteen kasvu jatkui vuonna 2018 – matkustajia oli 5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vuonna 2018 kotimaan kaukoliikenteessä ylitettiin 13 miljoonan matkan raja, kasvu on jatkunut vahvana jo vuodesta 2016 alkaen. Eniten kasvua nähtiin Helsingin ja Kuopion välillä (14%) sekä Helsingin ja Joensuun välillä (10%).  Helsingin ja Lappeenrannan sekä Helsingin ja Turun väliset reitit kasvoivat 9%.

Myös Helsingin ja Pietarin välillä liikennöivän Allegron suosio pysyy ja viime vuonna junaa käytti lähes puoli miljoonaa matkustajaa.

Junamatkustuksen arvioidaan kasvavan edelleen sekä työ- että vapaa-ajan matkustuksen osalta. Kasvavat matkustajamäärät edellyttävät jatkuvaa asiakaskokemuksen kehittämistä. Vuonna 2019 VR tuo liikenteeseen 20 uutta kaksikerroksista, 200 km/h-nopeudella kulkevaa päivävaunua, joiden myötä saadaan 2200 asiakaspaikkaa lisää. Myös työmatkustajien suosima Ekstra-luokka ja hyttipaikat uudistuvat.