Auto, tekniikka ja kuljetus – 40 vuotta

Sitä sanotaan jo kuorma-autokuljetuksissa alan "vanhimmaksi vitsiksi" koko Euroopassa, tunnetaan myös Suomessa: "heräämistä tankki tyhjänä".

Tuorein, vain ei viimeinen, esimerkki tulee Ruotsista. Q8 huoltoaseman pihalla Kungsgatan´lla Kungsörissä kuljettaja heräsi rekkansa ohjaamossa, hieroi unet silmistään ja täräytti kiesin käyntiin jatkaakseen matkaa. Matkanteko jäi kuitenkin siihen moottorin sammuessa. Osoittautui että viimeiset runsaat 100 litraa dieseliä oli yön aikana juoksutettu imuletkulla säiliöstä.

Paikalliselle poliisille jäi todettavaksi, ettei ollut todistajia, ei epäiltyjä - eikä ollut ensimmäinen kerta. Poliisi totesi, että samanlaisia polttoainevarkauksia on sille ilmoitettu toistuvasti.