Auto, tekniikka ja kuljetus – 40 vuotta

Poliisihallitus on hankkimassa vuosien 2018-2019 aikana poliisiyksiköiden käyttöön 15 kappaletta panssaroituja Mercedes-Benz G280 CDI LAPV 5.4 -ajoneuvoja. Autot on hankittu Hansel-sopimustoimittaja Veho Oy:ltä puitesopimuksen mukaisena hankintana. Ajoneuvoja tullaan sijoittamaan Suomen kaikkiin yhteentoista poliisilaitokseen.

Kyseiset uudet ajoneuvot ovat kuorma-autoiksi rekisteröitäviä panssaroituja poliisiautoja. Autoissa on Poliisihallituksen mukaan Suomen poliisille riittävä suojaustaso. Autot ovat väritykseltään tummansinisiä ja niissä on poliisin hälytysajoneuvojen normaali tekninen varustus.

Autojen hankintarahoitus perustuu vuoden 2018 talousarvioon myönnettyyn lisärahoitukseen, jolla osoitettiin rahaa poliisin vaativien tilanteiden kaluston ja varusteiden lisäämiseen, operatiivisen suorituskyvyn parantamiseen sekä terroritekoihin varautumiseen. Kyseisten autojen hankinnalla parannetaan poliisin suorituskykyä sellaisilla vaativilla tehtävillä, joilla tarvitaan luotisuojattua kalustoa. Hankinnat eivät Poliisihallituksen mukaan kuitenkaan poista jatkossakaan tarvetta virka-avuille ja yhteistyön jatkamiselle muiden turvallisuusviranomaisten kanssa.

Uusilla autoilla tullaan suorittamaan näkyvää partiointia katukuvassa säännöllisesti vuoden 2019 alkukeväästä alkaen. Autoja käytetään partioinnin lisäksi muun muassa valtiovierailuiden, yleisötapahtumien ja muiden tilaisuuksien turvaamistehtävissä, poliisin hälytystehtävillä sekä tietyissä erityistehtävissä.