MAN - Vaihtoautot

Venäläinen tietotekniikkayhtiö Yandex käynnistää autojen tilaamiseen tarkoitetun mobiilipalvelunsa Suomessa. 

Nykyisin jo 13 maassa toimiva palvelu tunnetaan yleisesti Yandex.Taxi-nimisenä, mutta meillä se käynnistyy uuden Yango-tuotemerkin alla perjantaiaamuna 9. marraskuuta. Lähtöhinnaltaan kolme euroa maksavat kyydit ovat aluksi tarjolla Helsingissä.

Yango käyttää toiminnassaan täysin omaa teknologiaansa, kuten omia karttoja, navigaatiota ja tekoälyyn perustuvaa tilaustenjakojärjestelmää. Yandexin mukaan tämä vähentää autojen kuluja ja kuljettajan odotusaikaa tyhjänä sekä lisää kuljettajan tuloja ja auttaa pitämään matkojen hinnat edullisina.

Yango-kyytien lähtöhinta on kolme euroa, mikä sisältää auton saapumisen sekä ensimmäisen kilometrin ja kolmen minuutin ajomatkan. 

Tämän jälkeen matka maksaa 1,20 euroa kilometriltä sekä 0,15 euroa minuutilta (0,45 euroa ruuhka-aikoina). Esimerkiksi ajomatka Helsingissä Siilitieltä Itäkeskukseen maksaa noin 5,20 euroa ja kyyti Helsinginkadun Bar Lepakkomiehestä keskustan Aussie Bariin noin 5,50 euroa. Matka Helsinki-Vantaan lentoasemalta keskustaan maksaa noin 29 euroa.

Matkustaja saa tiedon matkan hinnasta jo tilaushetkellä. Annettu hinta ei muutu, vaikka auto joutuisi odottelemaan ruuhkassa tai vaikka kuljettaja joutuisi jostain syystä valitseman kiertoreitin.

Yangolla ei ole omia autoja tai kuljettajia, vaan se toimii yhteistyössä paikallisten yhtiöiden ja kuljettajien kanssa, joilla on taksiliikennelupa. Yhtiön applikaation avulla käyttäjä voi arvostella saamansa kyydin ja antaa palautetta matkan sujuvuudesta tai palvelun toimivuudesta. Kuljettajat, joilla on hyviä arvosteluja, saavat itselleen järjestelmältä enemmän kyytejä kuin muut. Erittäin huonoa palautetta saaneet kuljettajat voidaan puolestaan sulkea järjestelmästä kokonaan pois. Yango on myös avannut erityisen keskuksen kuljettajille. Siellä he voivat opiskella applikaation toimintaa ja muuta kyyteihin liittyviä asioita.