MAN - Vaihtoautot

Ruotsin kuljetuselinkeino toteaa, että vaalivalmisteluissa koko puoluekartta vasemmalta laidalta oikealle lupailee lisää poliiseja tien päälle torjumaan vakavaksi kasvanutta kansainvälistä kuljetusrikollisuutta. Tarve poliisivoimien lisämisestä valvomaan kaupallista kumipyöräliikennettä on suuri.

- Tarpeen tyydyttäminen ei vain onnistu hetkessä. Siihen olisi pitänyt ryhtyä jo viisi vuotta sitten, sanoo raskaan liikenteen valvonnan  kokeneimpiin kuuluva liikennepoliisi Sören Johansson.

Tie alan ammattitaitoon on pitkä. Ensin poliisiopisto, sitten raskaan liikenteen erikoiskoululutus, kobotaasisäännöstö, ajo- ja lepoajat, katsastusvaatimukset kaikkiine poikkeavuuksineen ja oikoteineen.

- Poliisihallinnon on palkattava 20 000 uutta työntekijää, jos halutaan päästä tavoitteeksi asetettuun 10 000 poliisin lisäykseen vuoteen 2024 mennessä, Ruotsin ylipoliisipäällikkö Anders Thornberg toteaa.

Ruotsissa poliitikot ovat verraten yksimielisiä transponderin määräämisestä pakolliseksi laittoman kabotaasiliikenteen valvonnan tehostamiseksi. Erona on, että keskustasta oikealle perustellaan transponderivaatimusta omana erillisenä valvontavälineenä, kun taas keskustasta vasemmalle halutaan kytkeä se osaksi tiemaksuvalvontaa.

- Transponderi ei sekään ole mikään nopea ratkaisu. Se on apuväline, mutta sekin vaatii jonkun, joka lukee sitä. Koskaan ei voi tietää kuljetuksen tarkoitusta ja laillisuutta, ennen kuin kuljetus pysäytetään ja transponderin avulla voidaan arvioida kuljetuksen laillisuus. Ja ainoa tapa millä transponeri käy tiemaksun valvomiseen on, jos se antaa merkin tiemaksun puuttumisesta, Sören Johansson sanoo.

Enemmän poliiseja, enemmän tarkastajia ja kovaa työtä - siinä ainoa mikä tuo tulosta, Sören Johansson sanoo.

(Trailer.se)