TIP-Trailer services

Skanska ja Länsimetro Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kivenlahden metroaseman rakentamisesta. Sopimuksen arvo on noin 51 miljoonaa euroa.

Hanke sisältää maanalaisen metroaseman rakentamisen, huolto- ja ajotunnelin sekä Kivenlahdentien ja Kivenlahdentorin sisäänkäynnit. Hanke on osa Länsimetron jatkoa, johon kuuluu kaikkiaan viisi asemaa. Kivenlahden asema on Länsiväylän kupeeseen tuleva metrolinjan pääteasema.

Aseman ja tunneleiden pinta-ala on yhteensä noin 31 000 kerrosneliömetriä. Rakennushanke käynnistyy elokuussa 2018 ja valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2022. Asemaa käyttää ennusteiden mukaan päivittäin noin 11 000 ihmistä. Sen arkkitehtisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto ALA.

Soukan ja Tapiolan asemien louhintaurakoiden lisäksi Skanska on aikaisemmin toteuttanut Länsimetrolle Keilaniemen ja Lauttasaaren asemat sekä Ruoholahti–Lauttasaari-tunneliosuuden. Länsimetron jatko ulottuu Espoon Matinkylästä Kivenlahteen. Ratalinjalla on viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti.