Scania summer trucks

Sopivasti ajoissa 2018 MM-kisoihin DHL on kuljettamassa Saksaan palaa jalkapallohistoriaa. Kyseessä on jalkapallomaali vuoden 2014 Saksa-Brasilia matsista, joka loppui hurjaan tulokseen 7-1 Saksan hyväksi.

Ainutlaatuisen hyväntekeväisyys kampanjan ajatus on, että ensimmäiset 8150 vähintään 71euroa lahjoittaneet saavat itselleen palan kuuluisan maalin verkkoa. Rahat menevät hyvään tarkoitukseen, lastensairaaloiden ja lasten urheilun tukemiseen Brasiliassa. Maalin matka alkoi Brasiliasta viides päivä kesäkuuta. DHL Trade Fairs & Eventsin logistiikka-asiantuntijat kuljettivat maalin Brasilian Virapocos Campinasin lentokentälle josta se lennätettiin Saksaan. 13. kesäkuuta DHL: n Saksanpään tiimi toivotti maalin tervetulleeksi Frankfurt am Mainin lentokentälle.

Viimeinen kuljetus Baden-Badenin televisiostudiolle tapahtui hyvissä ajoin ennen 2018-maailmancupin alkua. Maali tulee näkymään televisiostudioissa ennen Saksan maajoukkueen ensimmäistä ottelua 17. kesäkuuta. Tulevaisuudessa se tulee olemaan näytteillä Saksan jalkapallomuseossa Dortmundissa.