Scania summer trucks

Hallitus esittää, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt toiminnot yhdistettäisiin uudeksi virastoksi, Liikenne- ja viestintävirastoksi.

Nykyinen Liikennevirasto jatkaisi Väylävirastona.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen 3.5.2018. Esitykseen sisältyvät virastolait, niiden voimaanpanolaki sekä lähes 90 liitelakia, joilla uudistus toteutetaan.

 

Liikenne- ja viestintävirasto

Uuden Liikenne- ja viestintäviraston tehtäviin kuuluisivat viestinnän osalta nykyisen Viestintäviraston tehtävät. Liikenteeseen liittyvät tehtävät sisältävät Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tehtävien lisäksi nykyisestä Liikennevirastosta siirtyviä, muun muassa julkisen liikenteen kehittämiseen sekä merikartoitukseen ja kauppa-alustukiin liittyviä tehtäviä.

 

Liikennevirastosta Väylävirasto

Nykyisen Liikenneviraston nimi vaihtuisi Väylävirastoksi, mutta muutoin virasto jatkaisi keskeytyksettä toimintaansa. Väylävirastosta tulisi vahva tilaajaorganisaatio, joka keskittyisi tie-, rata- ja meriliikenteen väyläverkon suunnitteluun, kehittämiseen ja kunnossapitoon sekä liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Viraston tehtävistä siirrettäisiin Liikenne- ja viestintävirastoon sekä liikenteenohjausyhtiöön kaikki ne tehtävät, jotka eivät suoranaisesti liity väylänpitoon.

Liikenteenohjaus- ja hallintapalvelut valtion erityistehtäväyhtiöksi

Liikenneviraston nykyiset liikenteenohjaus- ja hallintapalvelut (tie- rautatie- ja meriliikenteen ohjaus) muutetaan osakeyhtiöksi ja tehtävät siirrettään perustettavaan valtion erityistehtäväyhtiöön. Liikenteenohjausyhtiötä koskeva hallituksen esitys (HE 34/2018 vp) annettiin eduskunnalle 5.4.2018. Liikenteenohjausyhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.1.2019.

 

Virastolait voimaan 1.1.2018

Hallitus esittää, että voimaanpanolaki tulisi voimaan mahdollisimman pian. Muilta osin lait ja niihin sisältyvät tehtävä- ja henkilöstösiirrot on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2019. Valmistelevia toimenpiteitä varten uuteen Liikenne- ja viestintävirastoon voitaisiin nimittää pääjohtaja 1.10.2018 alkaen.

 

Valmistelu yhteistyössä

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistusta on valmisteltu yhteistyössä hallinnonalan sidosryhmien ja virastojen henkilöstön kanssa. Esitysluonnokseen lausuntokierroksella ja kuulemistilaisuuksissa saatu palaute on käyty tarkkaan läpi ja mahdollisuuksien mukaan huomioitu esityksen viimeistelyssä.

 

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla (täysistuntojen päiväjärjestys). Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.