Scania Syystalkoot

Asiakastutkimuksen mukaan 94 prosenttia vastaajista pitää Dachser Finland Air & Sea Logistics Oy:n logistiikkapalveluja asiakaslähtöisinä ja lähes jokainen (99 prosenttia) on valmis suosittelemaan niitä myös muille. Palvelun laadun yleisarvosanaksi muodostui 8,9/10.

Uusimmassa asiakastutkimuksessa yrityksen vahvuuksiksi nousivat asiakastarpeiden ymmärtäminen, palvelujen saatavuus ja joustavuus. Erityisesti Dachserin merikuljetukset sekä huolinta- ja myyntipalvelu saivat hyvät arviot asiakaspalvelun laadusta. Hyvä tulos ei kuitenkaan tarkoita, että työ olisi nyt tehty. Dachser Finland Air & Sea Logistics Oy:n toimitusjohtaja Juha Isohannin mukaan asiakastyytyväisyyden säilyttäminen korkealla tasolla edellyttää, että palvelukonsepteja tarkastellaan ja parannetaan jatkuvasti. -Logistiikka-ala kehittyy nopeasti ja tätä kautta myös asiakkaiden odotukset kasvavat. Esimerkiksi erilaiset älykkäät ratkaisut ovat keskeinen osa nykyaikaisia, toimivia ja sujuvia logistiikkapalveluja, Isohanni jatkaa.

Asiakaskysely tehtiin verkkokyselynä maaliskuussa 2018 ja sen toteutti Digitalist Group.