MAN - Vaihtoautot

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut asiantuntijatyöryhmän selvittämään ja arvioimaan keinoja, joilla liikenne voidaan muuttaa hiilivapaaksi vuoteen 2045 mennessä. Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän on esitettävä tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä vaikutusarviot. Työryhmän toimikausi päättyy 12. joulukuuta 2018.

Työryhmän on arvioitava laajasti liikenteen päästöjen poistamiseksi tarvittavia keinoja. Arvioitavana ovat muun muassa muissa maissa käytetyt keinot, liikenteen käyttövoimien teknologisen kehityksen vaikutukset, ja kuluttajakäyttäytymisen muutos. Lisäksi työryhmän tulee käsitellä millaisia vaikutuksia olisi liikenteen ottamisella päästökaupan piiriin sekä arvioida ehdotettujen toimien taloudellisia ja alueellisia vaikutuksia.

Liikenteen päästöt muodostavat noin viidenneksen Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupan piiriin kuulumattomista päästöistä, eli taakanjakosektorin päästöistä liikenteen päästöt ovat noin 40 prosenttia. Kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä noin puolella 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2005. Suurin vähennyspotentiaali on tieliikenteessä, jossa syntyy noin 90 prosenttia kotimaan liikenteen päästöistä.

Työryhmän puheenjohtajana toimii liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Juhapekka Ristola. Työryhmässä on edustus muun muassa keskeisistä ministeriöistä ja yliopistoista sekä yritysten edustajia.

Työryhmän työn tulosta on tarkoitus käyttää päätöksenteon tukena. Työ on jatkoa valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmalle vuoteen 2030, ja sen asettamalle tavoitteelle, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä.

Työssä huomioidaan liikenneverkon rahoitusta pohtineen parlamentaarisen työryhmän linjaukset sekä voimassa olevat kansalliset strategiat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi Suomessa.