MAN - Vaihtoautot

Kokonaan jätteistä ja tähteistä valmistettu Neste MY uusiutuva diesel™ on vähentänyt ilmastopäästöjä Suomessa jo vuoden ajan. Tänä aikana se on auttanut suomalaisia autoilijoita, yrityksiä, kaupunkeja ja tapahtumia vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä yli 20 miljoonaa kiloa, joka vastaa lähes 7 000 henkilöauton vuosittaisia päästöjä.

Neste MY uusiutuva diesel lanseerattiin Suomen kuluttajamarkkinoille vuoden 2017 alussa. Vuoden aikana sen jakelua on laajennettu niin, että tuotetta saa tällä hetkellä yhteensä 10 kevyen liikenteen asemalta ja 12 raskaan kaluston Neste Truck -asemalta.

Lanseerauksen jälkeen tuotteen ovat Suomessa ottaneet käyttöön esimerkiksi Porvoon kaupunki ja Espoon kaupungin kaupunkitekniikan keskus sekä yritykset kuten Lassila & Tikanoja ja DB Schenker. Myös Finavian Helsinki-Vantaan lentoaseman lentokenttäbussit ja vaatteiden kierrätysjärjestö UFF:n logistiikkaketju kulkevat Neste MY uusiutuvalla dieselillä. Osana kehittyneiden biopolttoaineiden BioSata-hanketta Neste toimittaa tuotetta myös Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran työkoneiden ja muiden hyötyajoneuvojen käyttöön.

Myös monet suomalaiset edelläkävijätapahtumat käyttävät Neste MY uusiutuvaa dieseliä sähköntuotannossaan tai ajoneuvoissaan. Kesällä 2017 sellaisia olivat Turun ja Kotkan Tall Ships Races -purjelaivatapahtumat, Neste Rallin Saalahden Neste MY Areena ja tapahtumajärjestäjä AKK:n organisaatioautot sekä elektronisen musiikin Weekend Festival.