MAN - Vaihtoautot

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan valtioneuvosto on toimittanut eduskunnalle kirjelmän komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi. Ehdotus koskee jäsenvaltioiden välisistä yhdistettyjä kuljetuksia koskevista yhteisistä säännöistä annetun direktiivin muuttamista.

Ehdotus on osa komission laajaa maantieliikennettä koskevaa pakettia. Koko maantieliikennepaketin tavoitteena on tukea maantieliikenteen sisämarkkinoiden sujuvaa toimintaa, tehokkuutta ja kilpailukykyä sekä selkeyttää nykysääntelyä ja yhdenmukaistaa täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa. Lisäksi se on osa liikenteen päästöjen vähentämiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä.

Direktiivillä pyritään vaikuttamaan siihen, että tavaran kuljetuksia siirretään maanteiltä rautateille tai merikuljetuksiin ja näin lisätään ympäristön kannalta parempia kuljetuksia. Ehdotus on valtioneuvoston mielestä pääosin kannatettava kuljetuksista aiheutuvien päästöjen vähentämiseksi.

Vesikuljetusmatkan jälkeistä maantieosuuden enimmäismatkaa nostetaan ehdotuksen mukaan 150 kilometristä prosenttiin koko matkasta. Matkan pituus laskettaisiin alkupisteestä tavaran purkamispaikkaan eli merimatkakin lasketaan mukaan. Merikuljetusta ei kuitenkaan otettaisi huomioon, jos maantiekuljetus ei asianomaisella välillä ole kaupallisesti käytettävissä. Tämä on vaikeasti sovellettavissa ja siihen valtioneuvosto suhtautuu kriittisesti.

Kabotaasi voisi yhdistettyjen kuljetusten osalta lisääntyä jonkin verran nykyisestä, jos nykyinen 100 kilometrin vähimmäismatka poistuu merikuljetuksesta. Direktiivin sanamuotoa olisi tässä kohtaa valtioneuvoston mielestä selvennettävä.

Ehdotuksen kabotaasia koskevat vaikutukset liittyvät vireillä oleviin muihin komission tieliikennealoitteiden käsittelyyn. Niiden tarkoituksena on vähentää kabotaasikuljetusten epäkohtia muun muassa lähetettyjen kuljettajien työehtojen noudattamisen valvonnassa. Kabotaasin tarkoituksena on tyhjänä ajon vähentäminen ja tätä valtioneuvosto pitää positiivisena. Lähtökohtana tulee valtioneuvoston mielestä olla, että samat säännöt lähetetyistä kuljettajista koskisivat kaikkea kabotaasia säädösperustasta riippumatta.

Ehdotuksen toteutuminen ei aiheuttaisi liikenne- ja viestintäministeriön mukaan suuria muutoksia kuljetusten järjestelyyn Suomessa. Kuljetusten sujuvuuteen ehdotukset toisivat jonkin verran parannusta Suomeen suuntautuvissa ja täältä lähtevissä kuljetuksissa. Vaikutukset päästöjen vähentämiseen olisivat Suomessa rajoitetut, mutta Keski-Euroopassa ilmeisesti suuremmat. Kulkumuotojakautumaan päästöjen vähentämiseksi voitaisiin vaikuttaa Suomessa kansallisin toimenpitein.

Ehdotuksen käsittely aloitetaan neuvoston liikennetyöryhmässä varsinaisesti vuoden 2018 alussa.