MAN - Vaihtoautot

Posti on selvittänyt suomalaisten verkko-ostamisen kehitystä kuukausittaisilla mittauksilla elokuusta 2016 lähtien yhteistyössä Taloustutkimuksen ja Kantar TNS:n kanssa. Verkkokauppa on kaiken aikaa lisännyt suosiotaan, ja verkosta ostamisesta on tullut vakiintunut ostotapa kaikissa ikäryhmissä. Tuoreimman kyselyn mukaan 43 % suomalaisista on tehnyt verkko-ostoksia viimeisen kuukauden aikana.

- Nuoret ovat kaikkein aktiivisimpia verkko-ostajia, ja 74 % alle 25-vuotiaista on ostanut tavaroita verkosta heinä-syyskuussa. Verkkokauppa ei ole kuitenkaan enää pelkästään nuorten juttu, vaan ikääntyneistäkin valtaosa on ainakin kokeillut verkko-ostamista. Aktiivisesti kuukausittain ostoksia tekeviä 65-79-vuotiaita on 26 %, sanoo Business Insight Manager Ville Huuhtanen Postista.

Vuonna 2016 suomalaiset käyttivät tavaroiden verkko-ostoksiin yhteensä 5,2 miljardia euroa. Kasvava trendi on, että ostoksista kansainvälisen verkkokaupan osuus kasvaa. Tammi-syyskuussa ulkomaisista verkkokaupoista ostettujen lähetysten osuus oli kasvanut 68 %:iin, kun vuonna 2016 osuus oli 62 %. Enää alle kolmasosa käytetystä rahamäärästä käytettiin kotimaisissa verkkokaupoissa.