MAN - Vaihtoautot

Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen Fölin tilaama sähköbussiliikenne on osoittautunut hyvin onnistuneeksi. Päivittäisessä liikenteessä noin vuoden olleiden sähköbussien yhteinen kilometrimäärä on noussut jo yli 300 000 kilometrin, ja busseissa on tähän mennessä ollut jo noin 500 000 matkustajaa.

Fölin sähköbussit liikennöivät linjalla 1, joka kulkee satamasta Kauppatorin kautta lentoasemalle. Linjan perusliikennöinti perustuu kokonaan sähköbusseihin, joita on liikenteessä kuusi kappaletta. Lisäksi sataman ruuhka-aikoina ajetaan täydentäviä vuoroja sataman ja Kauppatorin välillä kahdella vähäpäästöisellä dieselautolla. Kokonaisen linjan sähköistäminen oli pioneeriteko Suomessa voin vuosi sitten, sillä siihen asti sähköbusseja oli ollut liikenteessä ainoastaan kokeiluluontoisesti ja muuta liikennöintiä täydentävänä.

Bussit on hankittu Turun kaupunginhallituksen myöntämän rahoituksen ja Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän investointituen avulla. Hankinnan kokonaisarvo on noin 3,8 miljoonaa euroa. Sähköbussien hankintahinta on korkeampi kuin dieselbussien, mutta sähköbussien käyttökustannukset ovat dieselbusseja pienemmät.

Sähköbussiliikenteen toteuttaminen Turussa on perustunut laaja-alaiseen yhteistyöhön. Busseja liikennöi Turun Kaupunkiliikenne Oy ja autojen akkujen lataustoiminnoista vastaa Turku Energia Oy. Turun ammattikorkeakoulu on mukana sähköbussiprojektin tutkimus- ja kehitysyhteistyössä. Sähköbussit on toimittanut suomalainen Linkker Oy.