MAN - Vaihtoautot

Teknologian tutkimuskeskus VTT on mukana kehittämässä biopolttoaineiden tuotantoprosessia, joka voidaan viedä biopohjaisen raaka-ainelähteen luokse. Uudella tuotantoprosessilla tavoitellaan 35 prosentin säästöjä tuotantokuluissa. Näin biopolttoaineiden tuotantokulut litraa kohden laskisivat jopa alle 0,80 euron, mikä olisi alhaisempi kuin aiemmin kehitetyillä biodieselin tuotantoprosesseilla.

EU-rahoitteisessa COMSYN-projektissa rakennetaan tiivis kaasutus- ja synteesiprosessi, jolla valmistetaan bio- ja kierrätysraaka-aineista kilpailukykyisiä polttoaineita erityisesti raskaaseen liikenteeseen.

Tuotantokonsepti perustuu hajautettuihin tuotantoyksiköihin, jotka sijoitetaan lähelle biomassalähteitä. Biomassasta tuotetaan kaasutus- ja kaasunpuhdistusprosessissa synteesikaasua, josta voidaan tuottaa polttoaineiden raaka-aineeksi sopivaa hiilivetyseosta Fischer-Tropsch-prosessilla. Hiilivetyjen lopullinen jalostaminen liikennepolttoaineiksi tapahtuu keskitetysti öljynjalostamoilla. Prosessi soveltuu kaikentyyppisille biomassoille.

Lisäksi hajautetun tuotannon konsepti vähentää investointiriskiä, mikä on ollut merkittävin pullonkaula ison mittakaavan biopolttoainelaitoksissa.

Jos prosessi liitetään osaksi paikallista sähkö- ja lämpöverkkoa, voidaan hyödyntää sen hukkalämpö ja kaasut. Näin päästään biomassan korkeaan – jopa 80 prosentin – hyötysuhteeseen. Tuotteet vastaavat laadultaan nykyisiä raakaöljypohjaisia tuotteita.

VTT kehittää ja pilotoi kaasutus- ja kaasunpuhdistusprosessia yhdessä GKN Sinter Metals Filters GmbH:n kanssa Bioruukki-pilotointikeskuksessa Espoossa. Synteesiprosessia kehittää INERATEC GmbH, jonka modulaarinen Fischer-Tropsch-reaktori on projektin aikana Bioruukissa käytössä. Fischer-Tropsch teknologian tehostaminen on yksi COMSYN-projektin päätutkimuskohteita. UniCRE (Unipetrol Centre for Research and Education) jalostaa reaktorin tuotteet korkealaatuisiksi nestemäisiksi polttoaineiksi. Amec Foster Wheeler Italiana Srl ja DLR German Aerospace Center vastaavat prosessisuunnittelusta sekä projektin teknistaloudellisista ja ympäristöanalyyseistä. Tuotantokonseptin markkinatutkimuksista ja liiketoiminta-analyyseistä vastaa ÅF-Consult Oy.

COMSYN-projekti alkoi 1.5.2017 ja jatkuu neljä vuotta. Se on saanut 5.1 miljoonaa euroa EU:n Horizon 2020 –rahoitusta Competitive Low-Carbon Energy -ohjelmasta.