MAN - Vaihtoautot

Keväällä 2017 päättyi kaksikautinen, Ylläksen matkailukeskuksen alueella toteutettu Ylläs Around MaaS -kokeilu (Mobility as a Service), jonka kautta haettiin uutta tietoa siitä, miten uudenlaisten liikkumisen palveluiden rakentaminen ja tarjoaminen toimivat haja-asutusalueella. Keväällä kerätyn palautteen perusteella sekä matkustajat että kuljetuspalvelujen tuottajat kokivat palvelun onnistuneeksi.

Ylläs Around -kokeilun tavoitteena oli luoda kestävä liikkumisen ratkaisu, joka mahdollistaisi asiakkaiden tarpeisiin vastaavan, kohtuuhintaisen, ympäristöystävällisen, kustannustehokkaan ja turvallisen liikkumisen alueella ilman omaa autoa. Kokeilussa olivat mukana Liikennevirasto, Kolarin kunta, Ylläksen matkailuyhdistys ry, alueella toimivat taksi- ja bussiyrittäjät sekä mobiilipalveluita tuottavista yrityksistä ensimmäisellä kokeilukaudella TeliaSonera ja toisella Semel Oy.

Kokeilussa kehitettiin Ylläs Around -niminen mobiilisovellus, jonka avulla käyttäjä pystyi hakemaan itselleen sopivan matkaketjun, varaamaan haluamansa matkan ja lopuksi maksamaan matkansa mobiilisti. Kokeilu toi lisäksi mukanaan uutta liiketoimintaa, kun alueella lanseerattiin myös muita matkoja helpottavia mobiilipalveluita ja uusi kolmesti viikossa ajava Ylläs Shuttle -linja.

– Ylläs Around -kokeilussa korostui yhteistyö ja laadukkaan datan merkitys. Liikenneviraston tehtävänä on toimia uusien liikkumisen palvelujen mahdollistajana, ja kokeilu tuottikin tietoa elementeistä, joita liikkumisen palvelujen luominen ja omaksuminen vaativat, tiivistää Liikenneviraston yksikön päällikkö Asta Tuominen kokeilun antia.

Ylläs Around osoitti, että täysin markkinaehtoisen MaaS-ratkaisun kehittäminen vaatinee huomattavasti laajempaa, kuin pilotissa kokeiltua toiminta-aluetta sekä käyttäjämäärien merkittävää kasvua.

Ylläs Around synnytti toimijoissa kiinnostuksen ja halun palvelun jatkokehittämiseen.