MAN - Vaihtoautot

Alle 45-vuotiaat kuorma- tai linja-auton ajokortin haltijat voivat uudistaa ajokorttinsa Trafin sähköisessä asiointipalvelussa. Uudistamisen yhteydessä ei tällöin tarvitse toimittaa lääkärinlausuntoa. Uudistamisen voi tehdä aikaisintaan 6 kuukautta ennen ajokortin voimassaoloajan päättymistä ja kortin haltijan pitää olla alle 45-vuotias nykyisen kortin voimassaoloajan päättyessä.  

Palvelun käyttö edellyttää, että viranomaisrekisterissä on käytettävissä sähköisessä muodossa oleva valokuva ja nimikirjoitusnäyte. Lisäksi hakijan vakituisen asuinkunnan pitää olla Manner-Suomessa ja väestötietojärjestelmässä on oltava voimassa oleva osoite. Ajokortin uudistaja ei myöskään saa olla ajokiellossa. Sähköisen palvelun kautta uudistaminen maksaa 30 euroa. Uuden ajokortin saa postitse kotiin noin neljän arkipäivän kuluttua tilauksesta.

Yli 45-vuotiaat voivat uudistaa ajokorttinsa Trafin palveluntuottajan Ajovarman lupapalvelupisteessä. Heidän pitää toimittaa hakemuksen liitteenä lääkärinlausunto.

Myös hakemuksen ajokorttiluokan korottamisesta voi tehdä sähköisesti

Ajokortin korottamista suunnitteleville on myös tullut uusi sähköinen palvelu. Ajokorttilupahakemuksen voi jättää sähköisesti, jos haluaa korottaa korttiluokkaansa ns. ryhmän 1 sisällä eli esimerkiksi moposta moottoripyörään tai henkilöautoon. Yli 16-vuotias voi tehdä ajokorttilupahakemuksen sähköisesti, mutta uusi ajo-oikeus voi tulla voimaan vasta hakijan täytettyä 18 vuotta. Sähköinen hakemus maksaa 30 euroa.

Liitteitä, esim. huoltajan suostumus -lomaketta ei sähköiseen hakemukseen voi liittää eli esimerkiksi kevytmoottoripyöräkortista haaveilevan 16-vuotiaan tulee viedä hakemus Ajovarman lupapalvelupisteeseen.  

Kaikkiin Trafin sähköisiin palveluihin kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilitunnistuksella.

Sähköiset palvelut: Ajokortin uudistaminen

Sähköiset palvelut: Ajokortin korottaminen ryhmän 1 sisällä