MAN - Vaihtoautot

Hallitus on sopinut vuoden 2018 budjettiesityksestä. Budjettiin on varattu varoja autojen romutuspalkkiolle ja uusille väyläverkon kehittämishankkeille. Yksi väylähankkeista rahoitetaan elinkaarimallilla.

Hallitus sopi budjettiriihessä, että autojen romutuspalkkiota varten varataan 8 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Palkkion toteutustavasta päätetään myöhemmin.

- Romutuspalkkion tavoitteena on edistää vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaa ja autokannan uusiutumista. Lisäksi olen tyytyväinen, että kehittämishankkeiden määrää saadaan vielä tällä hallituskaudella nousemaan. Tuemme hallituksen kilpailukyky-, kasvu- ja ilmastotavoitteita, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Vuonna 2018 käynnistetään seuraavat hankkeet: Kehä I Laajalahden kohta, Länsimetron jatkeen liityntäjärjestelyt, Vuosaaren ja Kokkolan meriväylien parannushankkeet sekä Hailuodon lauttayhteyden korvaaminen sillalla. Äänekosken biotuotetehtaan kuljetusyhteyksien parantamiseen varataan aiemman esityksen mukaisesti 5 miljoonaa euroa.

Kokkolan meriväylän parantamishankkeen kokonaiskustannusarvio on 45 miljoonaa euroa. Hankkeen kustannukset on tarkoitus jakaa valtion ja kaupungin kesken. Kustannusjako tarkentuu hankkeen jatkovalmistelussa. Hankkeen tavoitteena on parantaa Kokkolan sataman kautta kulkevien tavarakuljetusten kuljetustaloutta.

Hallitus on päättänyt parantaa liikenneyhteyksiä Hailuodon ja mantereen välillä. Hailuodon silta toteutetaan elinkaarimallilla. Hanke käynnistyy 2018.

Liikenneverkon ylläpitoon eli perusväylänpitoon osoitetaan 1,4 miljardia euroa. Tästä määrärahasta 453 miljoonaa euroa on hallituksen strategisten kärkihankkeiden korjausvelan vähentämiseen kohdennettua rahoitusta.

Lisäksi ministeriössä valmistellaan yksi tai kaksi liikenneverkon laajaa kehittämishanketta, joiden osalta päätöksiä tehdään kehysriihessä keväällä 2018. Tarkoitus on, että nämä hankkeet myös käynnistyisivät kuluvalla vaalikaudella.