MAN - Vaihtoautot

Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynti jatkoi kasvuaan toisella vuosineljänneksellä. Työpäivien vähäisyydestä huolimatta myynti nousi lähes viisi prosenttia. Alkuvuonna myynti lisääntyi kuusi prosenttia.

Kevään aikana kasvu kiihtyi teollisuuden tuotteiden ja palveluissa (+9 %). Ensimmäisellä vuosipuoliskolla alan myynti lisääntyi kahdeksan prosenttia. Myös raaka-aineiden myynti jatkoi selvässä nousussa. Toimialan myynti kohosi toisella neljänneksellä kahdeksan ja koko alkuvuoden aikana 12 prosenttia edellisestä vuodesta.

Rakentamisen totuttua vaatimattomammassa kehityksessä näkyvät toisen neljänneksen kolmen myyntipäivän puuttuminen edellisvuoteen verrattuna ja toisaalta edellisvuoden poikkeuksellisen vahva rakennuskoneiden patoutuneen kysynnän purkautuminen ja siitä seurannut hurja myynnin kehitys.

Edellistävuotta heikommin pärjäsivät kuluttajatuotteet, joiden myynti pieneni prosentin verran toisella neljänneksellä ja lähes kaksi prosenttia alkuvuoden aikana.

- Kysyntä maailmanmarkkinoilla on vahvaa, mutta huoli siitä, että teollisuuden tuotantokapasiteetti on lähes täyskäytössä, on perusteltu. Lähes kymmenen vuoden poikkeuksellisen alhaiset investoinnit ovat supistaneet tuotantokapasiteettia noin 20 prosenttia, ja nyt teollisuudella alkaa olla kiire uusia tuotantokoneistoaan, jotta hyvä vientikysyntä saadaan hyödynnettyä. Uusia investointeja tarvitaan laajalla rintamalla ja pian, Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto sanoo.