MAN - Vaihtoautot

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen rataosuus valmistui 15.8.2017 – suunnitelman mukaisessa aikataulussa ja valmiina palvelemaan Metsä Groupin biotuotetehdasta sekä alueen muuta elinkeinoelämää.

Ratahankkeessa Keski-Suomen ratayhteyksiä peruskorjattiin vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Samalla rataliikenteen turvallisuus parani ja ympäristökuormitus pieneni.

Työmaa työllisti kaikkiaan 1 500 ammattilaista, jotka tekivät töitä kolmessa vuorossa, 350–400 henkilöä kerrallaan.

Hanke painottui noin 47 kilometrin mittaiselle Jyväskylä - Äänekoski välille. Parannustöitä tehtiin myös yksittäisissä kohteissa välillä Tampere - Jyväskylä.

Jyväskylä - Äänekoski -välillä rakennustöihin sisältyivät muun muassa rataosuuden sähköistys, Kangasvuoren tunnelin korjaus ja ratarakenteiden peruskorjaus. Lisäksi rataosuuden tasoristeysten turvallisuutta lisättiin parantamalla ja poistamalla tasoristeyskohtia.

Vuonna 2017 parannustöiden painopisteessä oli Tampere - Jyväskylä väli. Rataosuuden tunneleihin tehtiin peruskorjauksia ja Tampere - Orivesi välille lisättiin turvalaitteita. Isoimmat korjaukset tehtiin Lahdenvuoren ja Paasivuoren tunneleissa.

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen rataosuus toteutettiin allianssimallilla. Mallissa tilaaja ja palveluntuottaja muodostavat allianssin, joka yhdessä vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Ratahankkeen tilaajana toimi Liikennevirasto ja hankkeen palveluntuottajana VR Track Oy. Hankkeen kustannukset olivat 90 miljoonaa euroa.