Teboil

Suomen ja Ruotsin viranomaiset ovat yhdessä rahoittaneet talvimerenkulun tutkimusta yli neljän vuosikymmenen ajan. Laaja tutkimustoiminta on tuonut konkreettista hyötyä talvimerenkulun parantamiseen. Nyt tutkimustuloksista on saatu suoraan hyötyä esimerkiksi jääluokkamääräysten kehittämiseen.

Jääluokkamääräyksissä määritellään jäissä liikkuvan aluksen minimikoneteho, rungon lujuus sekä koneiston ja potkurin lujuus. Jääluokkamääräyksillä pyritään siihen, että Itämerellä liikennöivillä aluksilla on riittävät ominaisuudet jäissä liikkumista varten, jotta talviliikenne olisi turvallista ja mahdollisimman sujuvaa.

-Tällä kertaa tutkimustietoa hyödynnettiin ruoripotkurilaitteiden mitoituskuormien määrittämisessä sekä terästä sitkeämmän pallografiittivaluraudan murtolujuuden uusien kriteerien asettamisessa. Pallografiittivalurautaa käytetään laivojen kuljetuskoneistojen osissa, kertoo erityisasiantuntija Lauri Kuuliala.

Trafi on nyt lähettänyt jääluokkamääräysten uuden version lausuntokierrokselle ja samalla lausunnoille on lähtenyt myös määräys jääluokkien vastaavuudesta. Ehdotetuilla jääluokkamääräysten muutoksilla on tarkoitus selkeyttää nykyisiä määräyksiä. Kokonaan uutena mukaan ehdotetaan ruoripotkurilaitteiden mitoitusta koskevaa osiota.

KuljetusNET avattu

Uusi uutisportaali, Kuljetusnet.fi on avattu! Auto, Tekniikka ja Kuljetus -lehden ja Ajolinjan yhdessä toimittamasta portaalista löydät tuoreimmat ja mielenkiintoisimmat logistiikkaan ja liikenteeseen liittyvät uutiset kätevästi samalta sivustolta.