MAN - Vaihtoautot

Ruotsi haluaa muuttaa vallitsevia ajo- ja lepoaikasääntöjä. Ennen kaikkea halutaan nykyistä joustavampia ja oikeudenmukaisempia rangaistuskäytäntöjä. Samalla halutaan mahdollisuuksia poiketa ajo- ja lepoaikasäännöksistä.

Ajo- ja lepoaikamääräyksillä on kolme päätarkoitusta: kilpailuehtojen tasapuolistaminen, työolojen parantaminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen.

Ehdotuksen mukaan pieniksi katsottujen rikkomusten rangaistuklsia tulee pienentää ja tiettyjen vakavien rikkomusten rangaistuksia koventaa. Nykyisiä rangaistuskäytäntöjä pidetään kohtuuttomina pienten yritysten kohdalla. Pieni yritys voi joutua maksamaan sakkona 10% vuoden liikevaihdostaan siinä missä suuri yritys kärsii nykyisellä 200 000 kruunun rangaistuskatolla käytännössä merkityksettömän menetyksen.

Ruotsin Transportstyrelsen ehdottakin Ruotsin hallitukselle muun muassa maksimirangaistuksen korottamista 800 000 kruunuun. Samalla on mahdollisuutta selvitä pieniksi katsotuista rikkeistä rikemaksulla tai pelkästään huomautuksella laajennettava.

(Anders Karlsson, Transportnet.se)