MAN - Vaihtoautot

Ruotsin eduskunnan liikennevaliokunta ehdottaa eduskuntaa kehottamaan hallitusta käynnistämään nopeasti selvityksen keinoista ruotsalaisten kuljetusyritysten kilpailukyvyn tukemisesta. Sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmisto ovat ehdotusta vastaan.

Kuljetusalalla on suuri merkitys koko Ruotsin yhteiskunnalle, ja sen osuus Ruotsin bruttokansantuotteesta vuonna 2015 oli lähes neljä prosenttia. Ruotsin kuljetusalan on kuitenkin yhä vaikeampi kilpailla kansainvälisesti, liikennekomiteasta todetaan. Ruotsalaisten yritysten selviytymistä vaikeuttavat ulkomaisten yritysten matalammat palkat ja se, että ne eivät noudata vero- ym lakeja. Komitea katsookin, että hallituksen pitäisi tukea ajoelinkeinon kilpailukykyä nykyistä voimakkaammin.

Se, että on olemassa laittomia kuljetuksia Ruotsin teillä, tarkoittaa, että eri kuljetusyrityksillä on hyvin vaihtelevat olosuhteet. Liikennevaliokunnan mielestä tarvitaan tehokkaampi ja kokonaisvaltaisempi lähestymistapa asiaan, jotta voidaan luoda edellytykset tasapuoliselle kilpailulle. Sosiaalidemokraattien, vihreiden ja vasemmiston mielestä tarpeeksi on jo tehty tämän alan hyväksi.

(Toim.huom) Myös Suomessa esiintyy jo kovaa kilpailua ulkomaalaisten kuljetusyritysten taholta etenkin Baltian ja Venäjän suunnilta. Pärjätäkseen nämä yrittäjät alistavat kuljettajansa lähes orjatyötä vastaaviin olosuhteisiin.