MAN - Vaihtoautot

Rooman sopimuksen huomista 60-vuotispäivää kunnioittakseen 15 euroopalaisen autovalmistajan toimitusjohtajaa ovat tehneet julkilausuman Euroopan Unionin perustavien arvojen puolesta. Euroopan talousyhteisön perustana oleva Rooman sopimus allekirjoitettiin 25.3.1957. Julkilausuman tehneet toimitusjohtajat ovat eurooppalaisen autovalmistajien yhteistyöjärjestö ACEA:n hallituksen jäseniä.

- Näinä aikoina, jolloin arvot kuten vapaakauppa ja vapaa liikkuvuus ovat uhattuina, on mielestämme entistä tärkeämpää puhua Euroopan puolesta, toimitusjohtajien julkilausumassa todetaan.

Valmistajien mukaan Euroopan autoteollisuudelle EU on tärkeä mahdollistaessaan puolen miljardin henkilön sisämarkkinat. Autoteollisuus työllistää 12,2 miljoonaa eurooppalaista ja tuottaa 6,5 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta.

- Kaupankäynnin esteet, eristäytyminen ja rajat eivät ole vastauksia tämän päivän haasteisiin. Mielestämme meillä on velvollisuus ottaa kantaa pyrkimyksiin kääntää kelloa taaksepäin, toteaa ACEA:n pääsihteeri Erik Jonnaert.