MAN - Vaihtoautot

Suomen kuljetus- ja logistiikka-alan yhdistys SKAL arvioi Live-selvityksessä ehdotetun polttoaineveron alentamisen parantavan Suomen kilpailukykyä. Selvityksessä raskaan liikenteen tienkäyttömaksut määritellään aikaperusteisesti ja maksut perii Live ilman välikäsiä. Tierahoituksen lähteet lisääntyvät, kun myös ulkomainen liikenne maksaa tienkäyttömaksua.

Liikenneministeriönselvityksessä polttoaineveroa alennettaisiin 200 miljoonalla eurolla. Toimenpide laskisi raskaan liikenteen kustannuksia 50–60 miljoonalla eurolla vuosittain. Kun raskaan liikenteen tienkäyttömaksut asetetaan aika- eikä kilometriperusteisiksi, ehdotetussa Live-mallissa on aineksia Suomen kilpailukyvyn kasvattajaksi, SKAL ry:n tiedotteessa todetaan.

Vuotuinen kuorma-autokohtainen tienkäyttömaksu on esityksessä 19–650 euroa. Kuorma-autojen käyttövoimaveroa ehdotetaan alennettavaksi vastaavalla summalla. Mallissa myös ulkomainen liikenne saadaan osallistumaan tieverkon ylläpitoon. SKAL ry:n tiedotteen mukaan muutos on odotettu ja merkittävä.

SKAL ry kertoo tiedotteessaan odottavansa, että myös uudessa mallissa tiestön hoitoon osoitetaan riittävästi rahaa, eikä tieverkolta kerättyjä maksuja kohdisteta muiden liikennemuotojen hyväksi. Tienpitoon on myös uudessa mallissa löydyttävä asiantunteva vastuunkantaja, joka huomioi elinkeinoelämän ja liikkumisen tarpeet valtakunnan laajuisesti.