MAN - Vaihtoautot

256 miljoonaa Norjan kruunua on jäänyt saamatta ulkomaisilta kuljettajilta, Norjan valtion perintäkeskus ilmoittaa. Kasvua on kolmessa vuodessa peräti 28%. Yksi Puolan, Liettuan ja Romanian kuljettajat ovat jättäneet maksamatta 110 miljoonaa kruunua sakkoja, kasvua 44% vuodesta 2013. 1891 langetetusta sakkotuomiosta 1042 sakkoa on jätetty maksamatta.

Norjassa suunnitellaan nyt entistä tiukempia toimenpiteitä pohjoismaiden ulkopuolelta tuleville kuljettajille määrättyjen sakkojen perimiseksi.