MAN - Vaihtoautot

Suomen tavaravienti Venäjälle laski viime vuonna 32% vuoteen 2014 verrattuna. Koko vuoden vienti oli arvoltaan lähes 3,2 miljardia euroa. Edellisen kerran vuotuinen Venäjän-viennin arvo oli alle neljä miljardia euroa vuonna 2003. Tuonti puolestaan vajosi viime vuonna 31% ja oli arvoltaan noin kuusi miljardia euroa.

Venäjän kaupan alijäämä laski viime vuonna 2,8 miljardiin euroon. Vuosittainen alijäämä oli pienempi viimeksi vuonna 2008. Vuonna 2014 alijäämää oli neljä miljardia euroa ja vuonna 2013 melkein 5,2 miljardia euroa. Venäjä on ollut Suomen ylivoimaisesti suurin alijäämämaa kuluvalla vuosikymmenellä viime vuosien alijäämän supistumisesta huolimatta.  

Lähes kaikkien tavararyhmien vienti Venäjälle laski merkittävästi viime vuonna. Elintarvikkeiden vienti rojahti 66 prosenttia ja öljytuotteiden kolmanneksen.

Venäjän osuus Suomen kokonaisviennistä laski edellisvuonna 8,3 prosenttiin ja viime vuonna 5,9 prosenttiin. Venäjä putosi viime vuonna Suomen viidenneksi suurimmaksi vientimaaksi Yhdysvaltojen ja Alankomaiden ohitettua sen, kun vuonna 2014 maa oli vielä kolmas.  

Venäjän osuus kokonaistuonnista oli 18 prosenttia vielä vuonna 2013. Vuonna 2014 osuus kutistui 14,9 prosenttiin ja viime vuonna edelleen 11 prosenttiin.