MAN - Vaihtoautot

Liikennevirasto on käynnistänyt kolmivuotisen digitalisaatiohankkeen. Tarkoituksena raivata tietä muun muassa liikenteen uusille palveluille ja automaattiajamiselle. Liikennevirasto mainitsee tiedotteessaan kuusi tapaa, joilla hankkeen tavoitteet pyritään saavuttamaan.

Liikenne- ja liikkumistietojen automaattisella keräämisellä pyritään varmistamaan tietojen ajantasaisuus ja samalla kokoamaan parempi tilannekuva väylien kunnosta. Suuri osa kerätystä tiedosta on tarkoitus jakaa avoimena datana kaikkien hyödynnettäväksi.

Rataverkon tehokkaammalla käytöllä. Hankkeessa rakennetaan järjestelmä, jonka on tarkoitus parantaa junaliikenteen täsmällisyyttä, ennakoitavuutta ja matkustajainformaatiota. Lisäksi turvallisuutta rautatiellä kehitetään ratatöistä kertovalla mobiilialustalla. Myös olemassa olevan liikenneverkon käyttöä tehostetaan.

Tieverkon kunnostustarpeiden ennakointia kehittämällä. Rakentamisen ja ylläpidon suunnittelussa hyödynnetään jatkossa laajasti inframalleja. Tiestöä ja sen kunnossapitoa koskevien tietojen keruu, käsittely ja analysointi ovat myös kehityskohteina.

Ennaltaehkäisevää kunnossapitoa myös rautateille. Rataomaisuuden kunnon jatkuvalle seurannalle kehitetään uusia keinoja ja radan kuntopuutteista johtuvia häiriöitä pyritään ennaltaehkäisemään.

Meriväylistä tehdään älyväyliä. Navigoinnin tueksi tullaan tarjoamaan nykyistä tarkempaa tietoa muun muassa merenpohjasta, vedenkorkeudesta ja sääolosuhteiden vaikutuksista. Myös aluksille kohdistuvaa tiedonvälitystä kehitetään.

Asiakasvuorovaikutus tuodaan digiaikaan. Liikennevirasto kehittää ja digitalisoi palaute- sekä lupapalveluita.